Tiedotteet

 

-----

TIEDOTE 15.12.2020

Koronatilanteesta johtuen kaikki Lempäälän kunnan sisäliikuntatilat suljetaan 2.12.2020-10.1.2021 väliseksi ajaksi.
 
Päätös koskee siis myös Kuljun ja Sääksjärven koulujen liikuntasaleja, joissa tennisryhmien harjoitukset oli tarkoitus syyskauden osalta järjestää 13.12. saakka. Seuraamme tilannetta ja huomioimme toiminnassamme mahdolliset muutokset harrasteliikuntaa koskeviin ohjeistuksiin ja määräyksiin.

Yhtään harjoituskertaa ei peruta, vaan ne järjestetään erikseen ilmoitettavana ajankohtana. Tiedotamme kaikkia ryhmäläisiä ja/tai heidän huoltajia tilanteen mukaan sekä rästiin jääneiden harjoitusten uusista ajankohdista.
 
Ohessa Lempäälän kunnan 1.12. antama tiedote urheiluseuroille: 

Hyvinvointilautakunta on päättänyt sulkea kunnan yleisiä tiloja,

  • Lempäälän kunnan omistamat tai hallinnoimat sisäliikuntatilat
  • Lempäälän kunnan omistamat tai hallinnoimat julkiset juhla- ja kokoontumistilat
  • Lempäälän kunnan nuorisotilat
  • Yleiset saunat

 Rajoitukset eivät koske,

  • Kilpa- ja huippu-urheilun harjoittelu- ja kilpailumahdollisuudet turvataan sarjalisenssisopimukseen tai urheilusopimukseen perustuvalle ammattilaisurheilulle OKM:n määritelmän mukaisesti, maajoukkuetoiminnalle, Olympiakomitean tukiurheilijoille ja OKM:n apurahaurheilijoille.
  • Yksilö- ja ryhmälajien maajoukkuetoimintaa, SM-tason ja 1-divisioonatasoista kilpailu- ja harjoittelutoimintaa sekä kansainväliselle huipulle tähtäävää ammattimaista harjoittelua.
  • Mikäli joukkue tai urheilija täyttää yllämainitut kriteerit, pyydetään heitä ottamaan yhteyttä kunnan liikuntapalveluun iikunta@lempaala.fi
  • Ulkona tapahtuvassa harjoittelussa on huomioitava turvavälit ja huolehdittava myös muusta terveysturvallisuudesta

Koronatilanne selätetään vain yhdessä
 
Koronatilanteen selättämisessä jokaisen kuntalaisen omalla toiminnalla on suuri vaikutus. Hyvinvointilautakunta muistuttaakin jokaista kuntalaista huolehtimaan käsihygieniasta, kasvosuojainten käytöstä ja välttämään turhaa kokoontumista tai liikkumista paikoissa, joissa ei pystytä huolehtimaan turvaväleistä.

-----

TIEDOTE 27.11.2020

Korona-ohjeet seuroille:
Lempäälän kunnan sekä Olympiakomitea ohjeet sisäliikuntatilojen käyttöön:

  • Kunnan tartuntalääkäriltä tärkeä muistutus; Koronaketjun jäljitystyön vuoksi on tärkeää, että kaikilla seuroilla ja harrasteryhmillä on osallistuvista ajanmukaiset yhteystiedot. Tietosuojan vuoksi, muistakaa ilmoittaa, että tiedot kerätään koronan jäljitysketjua varten ja säilytysaika tiedoille on esim. kuukausi.
  • Harjoituksissa sekä lasten ja nuorten peli- ja kilpailutilanteissa ovat mukana vain urheilijat, valmentajat ja tarvittavat toimihenkilöt.
  • Lasten harjoitusten aikana, suosittelemme vanhemmille esim. omatoimista liikunnan ja urheilun harrastamista viranomaisten asettamat rajoitteet huomioiden.
  • Kasvomaskia tulee käyttää aina kun se on mahdollista. Maskin käytössä tulee huomioida siihen liittyvät ohjeet.
  • Sisätiloissa tapahtuvaan harjoitustoimintaan ei päästetä yleisöä.
  • Toimintaan ei saa osallistua, jos on mitään sairastumiseen viittaavia oireita.
  • Tapahtuma- ja toimipistekohtaisia enimmäishenkilömääriä on ehdottomasti noudatettava.
  • Puku- ja pesuhuonetilojen vaihdot ja siirtymät tulee toteuttaa kontakteja välttäen
  • Käsihygieniaan on kiinnitettävä erityistä huomiota. Kädet on pestävä huolellisesti ennen ja jälkeen harjoituksen. Käsidesiä on suositeltavaa olla saatavilla harjoituksen aikana.
  • Maskin käyttöä suositellaan liikuntaan tai urheiluun sekä niiden seuraamiseen käytettävissä tiloissa (vähintään yleiset tilat ja pukeutumistilat)
  • Lapsia pukeutumisessa auttavilla vanhemmilla suositellaan maskin käyttöä.

-----

TIEDOTE 6.5.2020 (PÄIVITETTY 12.5.2020)

Tennisliiton suositukset harjoitus- ja kilpailutoimintaan - valmennus- ja ohjaustoiminnan voi aloittaa ulkokentillä

Suomen Tennisliitto päivittää ohjeitaan harjoitus- ja kilpailutoimintaan liittyen Valtioneuvoston ja Olympiakomitean 4.5.2020 antamien ohjeistuksien pohjalta .

Seurojen valmennus- ja ohjaustoiminta voi alkaa asteittain ulkokentillä ja Tennisliiton kilpailu- ja sarjatennistoiminta aloitetaan erityisjärjestelyin 1.6.2020 alkaen.  

Toivomme ja odotamme tennisyhteisöltä vastuullisuutta yhteisen hyvinvoinnin turvaamisessa. Suosittelemme seuraamaan ja noudattamaan viranomaisten sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Olympiakomitean ohjeistuksia.

Lue koko tiedote tästä

-----

TIEDOTE 13.3.2020

Koronavirukseen liittyvät toimintaohjeet ja varotoimenpiteet / Tennisryhmien harjoitus- ja kilpailutoiminta keskeytetään toistaiseksi

Lempäälän Tennisseura suhtautuu vakavasti ja vastuullisesti liikkeellä olevan koronaviruksen (COVID-19) asettamaan terveysuhkaan.

Lempäälän Tennisseura keskeyttää tennisryhmien harjoittelun ja kilpailutoiminnan toistaiseksi. Tilannetta seurataan päivittäin ja muutoksista tiedotetaan heti.

Lempäälän Tennisseuran johtokunnan päätös perustuu valtioneuvoston 12.3. antamaan suositukseen harkita ei-välttämättömään harrastustoimintaan osallistumista epidemian vuoksi. 

Myös Suomen Tennisliitto (STL) on päättänyt tiedotteensa mukaisesti keskeyttää kansallisen kilpailutoiminnan 5.4.2020 asti. 

Lempäälän Tennisseura kuitenkin suosittelee ulkoliikunnan ja omatoimisen harjoittelun jatkamista, joissa on huomioitava Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ohjeet ja tiedotteet tartuntojen ehkäisyssä.

Lempäälän Tennisseura johtokunta
13.3.2020